Kuukauden selvännäkijä on suosikkijuontaja, viihdetaiteilija Janne Kataja. Hän käväisi Juhana Helmenkalastajan kanssa elämänsä ensimmäisen kerran optikolla yksilöllisessä ja perusteellisessa näöntutkimuksessa. Samalla selvisi, pitääkö Jannen rohkeisiin imagolaseihin laittaa vahvuudet.
Kuka optikolla
Nimi: Janne Pekka Kataja
Syntymäaika: 05.04.1980
Käynyt viimeksi optikolla: Näkö on tarkistettu viimeksi kouluterveydenhoitajalla, eikä Janne ole käynyt koskaan aikaisemmin optikolla.
Käyttää silmälaseja: satunnaisesti pelkkiä kehyksiä muodikkaina asusteina
Oma käsitys näkemisen tilasta: Hyvä. Lähes lentäjän katse.
Morjens Janne! Mahtavaa, että ehdit syksyn uutuusohjelman Muodin huipulle Extran kuvausten keskeltä optikolle. Miten huipulle eteneminen sujuu ja milloin nähdään ensimmäinen jakso?
Olen päättänyt ohjelmanteon lomassa luoda oman vaatemalliston.
Vauhdikkaasti ja vähemmän vakavalla tyylillä. Tehtäväni ohjelmassa on tutustuttaa katsojat suomalaiseen muodin maailmaan, suunnittelijoihin, tyyleihin, trendeihin ja vaatteen luomisprosessiin. Minulle on kerrottu, että muotibisneksessä tienaa hyvin. Siitä innostuneena olen päättänyt ohjelmanteon lomassa luoda oman vaatemalliston. Vaikutteita haetaan ohjelman kilpailijoilta ja suunnittelijoilta ulkomaita myöten. Syksyllä selviää, miltä näyttää "Janne Kataja Collection".
Ensimmäinen jakso nähdään Subilla torstaina 24. syyskuuta klo 21 alkaen.
Mikä on ensimmäinen näkömuistosi lapsuudesta?
Muistikuva siitä, kun olin noin viiden vanhana mummon ja papan mökillä. Oltiin papan kanssa kalalla keskellä järveä ja mäntymaisema heijastui peilityynen järven pintaan. Mäntymaiseman takaa rannalla näkyi kukkamekkoon pukeutunut mummo, joka kädet megafonina huusi meitä pitkäksi venähtäneeltä reissulta syömään.
Mitä katsot ensimmäisenä aamulla, kun heräät?
Nykyään minä katson aina ensimmäisenä herättyäni omaa lastani. Tarkistan, onko hän hereillä. Tyttäreni Seela on herättyään niin hyväntuulinen ja hauska. Ennen lapsen syntymää tuli tarkistettua säätila ikkunasta kurkkaamalla.

"Rehellisyys, aitous ja suorasukaisuus näyttää hyvältä".
Mikä näyttää hyvältä?
Onnelliset perheet näyttävät aina hyvältä. Stockmannin kahvilassa tunnista toiseen kiireettöminä istuvat suomenruotsalaiset tyylikkäät vanhat rouvat eloisine kahvikeskusteluineen näyttävät feikeiltä, mutta ovat ihanan aitoja.
Mikä on kauneinta, mitä olet koskaan nähnyt?
Kliseisesti voisin sanoa, että kun näin ensimmäisen kerran vaimoni. Ja sitten tietenkin se, kun näin ensimmäisen kerran lapseni. Molemmat ovat ehdottomasti jaetulla ykkössijalla.
Mikä on kaunein näkemäsi maisema?
Napolin lahti ja Sorrenton kaupunki. Kaupungin puisto rajautuu jyrkkään kalliorinteeseen, josta on noin 70 metrin pudotus suoraan mereen. Siellä on sellainen takorautainen aita, jossa on kultaiset nupit. Sen aidan takaa katseltu auringonlasku on ehkä yksi kauneimpia maisemia, mitä olen koskaan nähnyt. Kun aurinko on laskenut, niin samaan aikaan syttyvät toiselta puolelta lahtea Napolin valot.
Mitä katsot ihmisestä ensikohtaamisessa?
Katselen paljon ihmisiä ja kiinnitän aina ensimmäisenä huomioni silmiin. Silmien lisäksi kiinnitän huomiota johonkin pieneen yksityiskohtaan kasvoissa. Silmälaseihin tulee kiinnitettyä yllättävän paljon huomiota. Sitten vasta katson kokonaisuutta.
Mitä näkyy ihmisen silmistä?
Silmät paljastavat, onko ihminen luonteeltaan mukava vai hankala.
Silmistä näkyy paljon. Onko ihminen pirteä vai väsynyt, hyväntuulinen vai pahantuulinen, täynnä elämäniloa vai luovuttanut. Silmät paljastavat, onko ihminen luonteeltaan mukava vai hankala. Elämänkokemus näkyy silmistä, vanhoista silmistä heijastuu viisaus.
Mitä kehystetyt silmät kertovat?
Mielestäni valitettavan usein ihmiset suhtautuvat silmälaseihinsa kuin museoesineisiin. Niihin pitäisi suhtautua samalla lailla kuin vaatteisiin. Kukaan ei käytä enää päivittäin 20 vuotta vanhaa t-paitaa, mutta sen ikäisiä kehyksiä kävelee vastaan joka päivä. Silmälasit kertovat siitä, minkälainen ihmisen maku ja tyyli on.

Silmälasit kertovat siitä, minkälainen ihmisen maku ja tyyli on.
Kenen kehyksiin olet kiinnittänyt huomiota?
Jos olisin nainen ja vähän vanhempi, niin minulla olisi sellaiset Dame Edna lasit.
Mikko Alatalon silmälaseihin. Aina, kun näen Mikko Alatalon tarkistan, minkä väriset silmälasit hänellä on. Sinisten lisäksi olen bongannut punaiset ja vihreät. Pääministeri Matti Vanhasen kehystyyli on parantanut viime vuosina todella paljon. Hän on koko ajan vaihtanut hieman rohkeampiin kehyksiin, mutta hänellä olisi varaa olla vieläkin rohkeampi.
Jos olisin nainen ja vähän vanhempi, niin minulla olisi sellaiset Dame Edna lasit. Rohkeasti värejä, muotoja ja blingblingiä. Jorma Uotinen provosoi hienosti kehyksillään. Se on oikeasti hienoa katseltavaa, kun ihminen korostaa rohkeasti persoonallisuuttaan asusteilla.
Miltä näyttää Jannen syksy?
Työntäyteiseltä ja mielenkiintoiselta. Muodin Huipulle Extraa juonnetaan Sub tv:lle ja ensi keväällä ulos tulevaa uutta ohjelmaa kuvataan. Syyskuussa alkaa minulle uusi ja mielenkiintoinen juontotyö Radio Novassa. Teemme Arttu Harkin kanssa lauantai aamupäivisin Nova Piazza -nimistä ohjelmaa, jossa on enemmän menoa ja meininkiä kuin koskaan ennen. Kaikille niille, jotka ovat kyllästyneet katselemaan Katajan keskivartaloa, niin nyt sitä voi myös kuunnella radiosta. Ensimmäinen lähetys tulee ulos 19. syyskuuta.
