Kuukauden selvännäkijä on ihastuttavan ikinuori tanssitaiteilija Aira Suvio-Samulin. Hän käväisi Juhana Helmenkalastajan kanssa Specsavers optikolla silmälääkärin yksilöllisessä ja perusteellisessa näöntutkimuksessa. Samalla selvisi, että Airan hersyvä nauru saa kirjaimet ja numerotkin tanssimaan silmälääkärin näkötaululla.
Kuka optikolla
Nimi: Aira Laila Suvio-Samulin
Syntymäaika: 27.02.1927
Eka kerta optikolla: 17 -vuotiaana.
Käynyt viimeksi optikolla: Silmälääkärissä noin kaksi vuotta sitten.
Käyttää silmälaseja: Ei käytä mielellään yli 20 vuotta vanhoja lukulasejaan.
Oma käsitys näkemisen tilasta: Näkee kauas hyvin, mutta ristisanatehtävien ratkontaan tarvitaan suurennuslasia.
Tervehdys Aira! Hienoa, että ehdit työkiireiltäsi Hyrsylän mutkasta näöntutkimukseen. Muistatko milloin sait ensimmäiset silmälasisi ja miltä se tuntui?
Muistan hyvin. Se oli jatkosodan aikana, olin noin 17 –vuotias. Silmälääkäri määräsi minulle lasit ja luulin, että niitä piti pitää koko ajan. Ne olivat sellaiset, että en pystynyt kävelemään ne päässä edes rappusissa, kun tasapaino heitti koko ajan. En tottunut niihin millään, enkä niitä sen koommin käyttänytkään. Näin jälkikäteen ajatellen vaikutuksensa oli varmasti puutostaudeillakin. Minulla oli keripukki ja sodan aikana me näimme konkreettisesti nälkää.
Mikä on ensimmäinen näkömuistosi lapsuudesta?
Minulle tulee paljon tosi ihania muistoja lapsuudesta mieleen. Me asuimme rajavartioston sotilaiden kanssa samassa talossa Suojärvellä Hyrsylän mutkassa ennen sotia. Sotilaat olivat meidän kanssamme kuin samaa perhettä ja he hoitivat usein minua. Kun minä heräsin kesken unien yöllä, niin minä en suinkaan mennyt äidin ja isän viereen nukkumaan. Muistan kirmanneeni rajavartioston puolelle ja kiivenneeni kerrossängyn toiseen kerrokseen kaikista kivoimman pienikokoisen sotamies Murtosen viereen nukkumaan.
Mitä katsot ensimmäisenä aamulla, kun heräät?
Aamulla ensimmäisenä avaan television ja katson uutiset, säätiedot ja Lauri Karhuvaaraa Huomenta Suomesta.
Mikä näyttää hyvältä?
Vanhusten mielenterveystyö on minulle sydämenasia.
Vanhusten mielenterveystyö on minulle sydämenasia. Tapaan usein laitoksissa vanhuksia, jotka eivät puhu, eivät tiedä nimeään, eivätkä muista ikäänsä. Kun heitä lähestytään oikein ja heidät saa sieltä eloon ja he alkavat hoitajien suureksi ihmeeksi puhua, niin se on kaunista katsoa. Ihan kuin lapsi oppisi uuden asian. Ihmisten silmistä näkyy silloin ihan mieletön onnen tunne, se näyttää hyvältä.

Aira on innokas löytämään uuden ilmeen.
Mikä on kaunein näkemäsi maisema?
Olen kiertänyt tähän ikään mennessä aika paljon maailmaa, mutta silti kaunein maisema löytyy Suomen luonnosta. Mieli palaa lapsuuteen. Näen kesäisen, aidon, luonnontilassa olevan metsien ympäröimän pienen koruttoman järvimaiseman, kalastajan veneessä kokemassa verkkojaan ja lapset uimassa isän valvovan silmän alla.
Kaunein näkemäsi tilanne?
Niin absurdilta kuin se voi ulkopuolisesta tänä päivänä tuntuakin, niin perheemme ei lähtenyt evakkoon, vaan asui sodan aikana taistelualueella ollakseen mahdollisimman lähellä rajavartija isääni. Olin 14 –vuotias. Erään taistelun jälkeen isästäni ei kuulunut mitään ja lähdimme äitini kanssa Lotta-asuissa etsimään häntä.
Löysimme rakkaan isäni ja hänen sotilastoverinsa kaatuneina. Isäni makasi paareilla. Hänellä oli musta kihara tukka, lumenvalkoinen iho ja hänen ruskeat silmänsä katsoivat kohti taivasta. Hän oli niin kaunis, niin kaunis. Hän näytti aivan enkeliltä, joka oli saattamassa kuolleita sotilastovereitaan taivaaseen. Isäni Viktor Suvio taisteli lastensa puolesta ja uhrasi henkensä isänmaalle.
Mitä katsot ihmisestä ensikohtaamisessa?
Jokainen ihminen on mielenkiintoinen.
Jokainen ihminen on mielenkiintoinen. Ensimmäiseksi katson kehonkieltä, ja kävely kertoo paljon. Esimerkiksi tanssijan tunnistaa kävelystä. Heidän kävelyssään on koordinoitua rytmikkyyttä ja elastisuutta.
Mitä näkyy ihmisen silmistä?
Silmistä voi nähdä ihmisen sen hetkisen mielenlaadun ja elämäntilanteen. Esimerkiksi onko hän mukana tilanteessa, onko hän kiireinen, onko hän surullinen tai onnellinen? Mutta sen perusteella ei pidä luoda virheellisesti koko kuvaa ihmisestä.

Aira etsii kehyksiä, jotka viestivät kantajansa vahvasta näkemyksestä.
Mitä kehystetyt silmät kertovat?
Silmälasien ja aurinkolasien kehykset ovat mielestäni ehdottomasti tärkein asuste. Kohdatessa silmälasinkehykset ovat ensimmäinen asia, jonka näet ihmisissä. Siihen kannattaa kiinnittää huomiota. Erilaisiin tilanteisiin, urheilusta juhliin voi olla omat kehyksensä. Kehykset ovat näyttävin koru, jolla voi korostaa haluamaansa vaikutelmaa.
Miltä näyttää Airan tuleva talvi?
Talvi näyttää todella työntäyteiseltä. Normaalisti lokakuun jälkeen talveksi Hyrsylän mutkassa hiljenee, mutta nyt on pitkin talvea tulossa paljon ryhmäasiakkaita. Lisäksi käyn luennoimassa paljon erilaisissa yritystilaisuuksissa ja hoito- ja mielenterveysalan seminaareissa.
Lisäksi vanhuudenkotini ”valkoisen talon” rakentamista viimeistellään Hyrsylän mutkassa. Vaikka vanhuudenkoti ei ole itselleni vielä ajankohtainen, niin siellä on valmiiksi huomioitu esteetön liikkuminen. Sieltä löytyy tanssisali peiliseinineen ja vesielementti, jossa voi uida vastavirtaan. Minä olen valmistautunut siihen, että minua ei kukaan hoida.
