Kysymykset ja vastaukset

  • Siniset mainosvalot näkyvät huonosti

    Olen viime aikoina huomannut, että en näe sinisiä mainosvaloja nykyään kovinkaan hyvin. Silmiä siristämällä näen hieman tarkemmin. Muiden väristen (esim. punaisten) mainoskylttien lukeminen onnistuu kauempaakin ilman vaikeuksia. Minulla on aina ollut erinomainen näkö. Kärsin jonkin verran kuivista silmistä päätetyön vuoksi, vaikuttaako tämä asiaan?

    Todennäköisesti sinulla on pieni taittovirhe, jonka vuoksi kuva ei muodostu verkkokalvolle tarkkana. Kuivasilmäisyys voi myös huonontaa näöntarkkuutta. Jos suvussasi ei ole silmäsairauksia, voit varata ajan optikolle näöntarkastukseen.

  • Yksi piilolinssi kerrallaan

    Onko näölle mitään haittaa jos käyttää vain yhtä kertakäyttöistä piilolinssiä kerallaan? Näinhän linssejä säästyisi aika paljon.

    Mikäli toisen silmäsi näöntarkkuus on kohtalainen ilman piilolasiakin eikä sinulle tule ongelmaa syvyysnäön ja etäisyyksien arvioinnin suhteen, ei yhden piilolasin käytöstä kerrallaan ole haittaa.

  • 18-vuotiaan silmien laserleikkaus

    18 vuotiaalla pojallani on sekä vahvaa likinäköisyyttä että hajataitteisuutta. Voiko laserleikkauksen onnistumisen mahdollisuutta arvioida etukäteen ilman kuvauksia tai tutkimuksia?

    Ilman tarkkoja esitietoja esim. sarveiskalvon paksuudesta ja silmänpohjan tilanteesta on mahdotonta tehdä arvioita leikkauksen onnistumismahdollisuuksista. 18-vuotiaan likinäköisyys voi vielä lisääntyä useiden vuosien ajan joten on tärkeää odottaa, kunnes silmien taittovoima on ollut samaa tasoa muutaman vuoden.

  • Näöntarkastus kotikonstein

    Onko koti konsteja näöntarkastamiseen? Kun 11 vuotias tyttöni ei haluaisi käydä silmälääkärissä, mutta haluaa kuitenkin tietää tarvitseeko lukulaseja.

    Näön tarkastamiseen ei ole kotikonsteja, joten suosittelen teitä varaamaan silmälääkäriajan. Periaatteessa yli 8-vuotias voi käydä myös optikolla, mutta usein lasten silmien suuri mukautumiskyky haittaa silmän taittovoiman lopullista määritystä. Tällöin tutkimukseen vaaditaan silmätipat, jotka ainoastaan silmälääkäri voi laittaa.

  • Voidaanko ikärappeumaa hoitaa?

    Oikeassa silmässäni on rappeuma tarkan näön alueella ja näen vain sivuille. Vasemmalla silmällä näen myös epätarkasti, mutta viivat eivät kuitenkaan vääristy. Ajokorttini otettiin pois kun näkökykyni alitti hiukan hyväksyttävän rajan. Näköni huononi nopeasti noin puoli vuotta sitten. Silmiä on alkanut myös koskemaan etenkin aamulla herättyä. Ikäni on 75 v. Onko silmilleni saatavissa mitään hoitoa?

    Kuvaamienne oireiden perusteella teillä vaikuttaa olevan silmänpohjan ikärappeuma, jolle ei valitettavasti sen edettyä pitkälle ole enää hoitoa. Näköänne ei voida myöskään parantaa silmälaseilla, koska vika on verkkokalvolla.

  • Piilolinssit ja silmien kuivuus

    Tyttäreni käyttää silloin tällöin piilolinssejä, mutta ei kuitenkaan jatkuvasti. Hän kärsi silmien kuivuudesta joten hankimme hänelle kalliimmat silikonipiililinssit, joita kehuttiin kovasti. Ongelma ei ole kuitenkaan poistunut. Mikä aiheuttaa silmien kuivumisen ja kutinan?

    Silmien kuivuus on yleinen ongelma, joka johtuu kyynelnesteen laadun heikentymisestä tai sen erityksen vähenemisestä. Piilolasien käyttäjilä vaivaa esiintyy useammin kuin laseja käyttävillä. Suosittelen käyttämään silmän kostutukseen tarkoitettuja silmätippoja säännöllisesti varsinkin piilolaseja käytettäessä.

  • "Halpis"-lasien käyttö

    Onko haittaa jos käytän lukulaseina ns. halpis-laseja? Olen 40-vuotias ja silmäni ovat muuten terveet.

    Silmille ei aiheudu "halpis"-lasien käyttämisestä erityistä haittaa, jos silmät ovat muuten terveet. On kuitenkin hyvä muistaa, että prässätystä muovista yhdellä muotilla tehdyt lasit ovat parhaimmillaankin vain kohtuulliset varalasit. Optikon hiomat lasit ovat juuri sinulle mittatilauksena tehdyt ja ne korjaavat mahdolliset pienet taittovirheet. Linssimateriaali on myös korkealaatuisempaa, jolloin näkemismukavuus on huomattavasti parempi.

  • Silmien valonarkuus

    Mistä johtuu silmien valonarkuus?

    Silmien valonarkuus on oire, jolle ei ole yhtä selkeää syytä. Eräät tulehdukset voivat aiheuttaa valonarkuutta, mutta asia varmistuu vain käymällä silmälääkärillä. Silmäleikkausten, esim. kaihileikkauksen jälkeen voi mustuaisen toiminta olla huonontunut, jolloin silmänpohjaan pääsee liikaa valoa. Valolta kannattaa suojautua esim. aurinkolaseja käyttämällä. Samalla suojaat silmänpohjaa valon haitallisilta vaikutuksilta.

  • Silmämigreeniä

    Silmiini ilmaantuu noin kerran vuodessa ilmiö jonka aikana silmissä ns. vilisee, näkökentän reunat sumenevat ja näkökenttä on kaventunut vain pieneen osaan. Samaan aikaan toisella silmällä ei näe kunnolla juuri ollenkaan. Työskenteleminen ei onnistu ellen peitä tätä "vilistävää" silmää. Kipuja ei varsinaisesti ole. Vaiva on kuitenki aika kamala ja Kestää n. ½ tuntia kerrallaan. Onko vaivani mahdollisesti silmämigreeniä vai jotakin muuta?

    Kuvaamasi oireet sopivat todellakin ns. silmämigreeniin, jota pidetään migreenin päänsäryttömänä muotona, syy on verisuoniperäinen. Koska näköhäiriö katoaa nopeasti eikä jätä oireita myöhemmäksi, ei sinun tarvitse olla huolissasi.

  • Kirkkaita valopalloja

    Näen kirkkaita valopalloja varsinkin vähän ponnisteltaessa tai pinnisteltäessä. Valopallot häviävät kuitenkin pian näkyvistä. Mistä ilmiö johtuu?

    Todennäköisesti kyseessä on verenkiertoelimistön toimintaan liittyvä vaaraton ilmiö, mutta tarkkaa syytä on mahdotonta selvittää. Jos edellisestä silmälääkärikäynnistäsi on paljon aikaa, voit tietysti käydä tarkistuksessa silmät uudelleen varmuuden vuoksi.

  • Näön vääristymä

    Haluaisin tietää mitä on tullut vasempaan silmääni. Kun esim. katson ruutupaperiin, näen viivassa mutkia eli viiva ei ole täysin suora. Näen vääristymää koko ajan, mutta ruutupaperilla sen erottaa selvästi. Onko aihetta huoleen?

    Vääristelyn syynä voi olla vika tarkan näön alueella, joten sinun kannattaa pikaisesti varata aika silmälääkärille.

  • Ongelmana kuivasilmäisyys

    Olen 59 vuotias ja kärsin kuivasilmäisyydestä (todettu testeillä). Vasemmassa silmässäni on myös hajataittoa. Kävin vajaa vuosi sitten silmälääkärillä ja sain uudet lasit. En pysty tekemään tarkkaa työtä, koska silmänpohjia - etenkin vasenta - alkaa särkemään ja tuntuu myös takaraivon puolella. Kirvely on niin voimakasta, että silmät täytyy laittaa kiinni. Sjökrenin oireyhtymä on pois suljettu tutkimuksilla. Kosteustippoja olen kokeillut montaa eri merkkiä, mutten ole saanut apua. Voisiko osasyynä olla niskan kulumat? Olen huomannut, että niskan ollessa rasittunut, silmätkin oireilevat enemmän?

    Vaivojesi syy on hyvin todennäköisesti sinulla jo aiemmin todettu kuivasilmäisyys. Kyynelnesteen tulisi suojata silmän pinta yläluomen aiheuttamalta hankaukselta samoin kuin moottoriöljy suojaa moottorin eri osia vaurioilta. Mikäli kyynelnestettä erittyy liian vähän, kuten ilmeisesti sinun tapauksessasi, tai sen laatu on huono, voidaan yläluomen alapintaa verrata hiekkapaperiin joka jokaisen räpytyksen yhteydessä hankaa elimistön herkintä tuntoaluetta, sarveiskalvon pintaa. Olet ollut oikeilla jäljillä kokeillessasi erilaisia kostuttavia silmätippoja, mutta todennäköisesti olet käyttänyt niitä liian vähän. Suosittelisin sinua lisäämään kostuttavien silmätippojen käyttöä reilusti, vaivasi varmaan helpottavat sillä. Vaikeaa kuivasilmäisyyttä hoidettaessa voidaan tippoja joutua annostelemaan jopa kahden tunnin välein, lisäksi silmiin kannattaa yöksi laittaa säilöntäaineetonta geeliä.

  • Voiko silmien särkeminen johtua työstäni?

    Mielestäni näen todella hyvin, mutta silmiäni särkee enemmän tai vähemmän päivästä riipuen. Teen työtä jossa joudun lukemaan asiakkaiden nimi- ja osoitetietoja, mutta suurimman osan ajasta saan kuitenkin lepyttää silmiäni katselemalla kauemmas. Voiko silmien särkeminen johtua työstäni?

    Epävirallisen tilaston perusteella voidaan benji-hyppyä pitää yhtä vaarallisena kuin 200 km:n automatkaa. Hypyn aikana elimistöön kohdistuvan G-voiman suuruus voi olla jopa 8.0 G. On itse asiassa yllättävää, että silmävammoja syntyy erittäin harvoin, sillä jo 3.0 G:n on osoitettu riittävän aiheuttamaan verenvuotoja verkkokalvolle. Yleisin silmäoire benji-hypyn jälkeen on näön hämärtyminen joko hieman tai merkittävästi. Yleisimmin näkö palautuu normaaliksi pian hypyn jälkeen, mutta jos huononemisen taustalla on verkkokalvon verenvuoto, voi näön palautuminen olla hidasta.

  • Silmät ja Benji-hyppy

    Harkitsen benji-hyppyä, mutta olen huolissani sen terveysvaikutuksista silmiin. Kuinka suuret ovat erinäiset riskit?

    Epävirallisen tilaston perusteella voidaan benji-hyppyä pitää yhtä vaarallisena kuin 200 km:n automatkaa. Hypyn aikana elimistöön kohdistuvan G-voiman suuruus voi olla jopa 8.0 G. On itse asiassa yllättävää, että silmävammoja syntyy erittäin harvoin, sillä jo 3.0 G:n on osoitettu riittävän aiheuttamaan verenvuotoja verkkokalvolle. Yleisin silmäoire benji-hypyn jälkeen on näön hämärtyminen joko hieman tai merkittävästi. Yleisimmin näkö palautuu normaaliksi pian hypyn jälkeen, mutta jos huononemisen taustalla on verkkokalvon verenvuoto, voi näön palautuminen olla hidasta.

  • Piilolinssien ja silmälasien vahvuusero

    Olen käyttänyt piilareita yli kolme vuotta ja vaihtanut muutaman kerran vahvempiin piilareihin. En ole kuitenkaan ostanut uusia linssejä laseihini, vaikka käytän niitä suuremman osan päivästä. Nyt olen huolestunut, miten piilareiden ja lasieni vahvuusero vaikuttaa silmiini. Suunnitteilla on kyllä hankkia uudet linssit, mutta voiko pitkäaikaisesta vahvuuserosta koitua pysyvää haittaa?

    Piilolasien ja sankalasien vahvuuserosta ei ole haittaa, jos olet tyytyväinen sankalaseilla saavuttamaasi näöntarkkuuteen.

  • Lapsen päänsärky

    Käytin 11-vuotiasta lastani optikolla jatkuvan päänsäryn vuoksi, koska halusin selvittää voisiko syy olla silmissä. Optikon mukaan näkö oli kunnossa, mutta hän kirjoitti reseptin +1 vahvuisille lukulaseille ja suositteli niiden käyttöä. Voiko lapseni näkökyvylle aiheutua jotakin haittaa jos laseja ei käytäkkään?

    Jos 11-vuotiaan näöntarkkuus on kehittynyt normaalisti, ei lasien pitämättömyydestä ole haittaa. Lasit on kuitenkin tarkoitettu lähityöskentelyn helpottamiseksi, joten varsinkin jos päänsärkyvaivat ovat liittyneet lukemiseen tai läksyjen tekoon, olisi laseista varmaankin apua.

  • Vaaleita läikkiä näkökentässä

    Mistä mahdollisesti johtuu ja onko syytä käydä lääkärillä, kun erityisesti oikean silmän näkökenttään on ilmaantunut vaaleita hieman läpinäkyviä läikkiä? Ne muodostavat eräänlaisen ympyrän sen pisteen ympärille mihin kulloinkin katsoo. Luullakseni noihin on vain välillä tottunut, kun ne tuntuvat katoavan. Välillä vaikuttaa kuitenkin tulevan muutoksia läikkien sijainteihin ja ehkä määrään, jolloin ne alkavat jälleen häiritsemään.

    Oireesi vaativat ehdottomasti selvittelyä silmälääkärin vastaanotolla, jossa silmänpohjasi tutkitaan mustuaista laajentavia tippoja käyttäen. Kyse voi olla silmän lasiaisessa olevista samentumista, jotka useimmiten ovat vaarattomia, mutta voivat olla myös tulehduksen aiheuttamia. Verkkokalvon keskeisellä alueella olevat muutokset näkyvät usein tähtäyspisteen ympärille muodostuvina häiriöinä. Vaarattomia muutoksia ei voi erottaa näkökykyä uhkaavista ilman perusteellista tutkimusta, joten suosittelemme sinua varaamaan ajan pikaisesti.

  • Tarvitseeko lapseni uudet lasit?

    11-vuotiaan poikani näkö oli n. 2 vuotta sitten -2.5 kummassakin silmässä ja hankimme hänelle lasit. Kävimme nyt optikolla näöntarkastuksessa ja tulos oli -3.25 toisessa silmässä ja toisessa -3. Tarvitseeko lapseni uudet lasit?

    Muutos lasien voimakkuudessa on niin suuri, että uusien lasien hankkiminen on ehdottomasti suositeltavaa. Koska näöntarkkuus entisillä laseilla ei ole riittävä, voi niiden käyttämisestä olla seurauksena päänsärkyä ja silmien väsymistä ja esim. koulutyö voi kärsiä.

  • Saako näöntarkastuksen tulokset mukaan?

    Saako optikon ilmaisesta näöntarkastuksesta tulokset mukaansa vaikka ei laseja kyseiseltä optikolta ostaisikaan?

    Suositeltavaa on, että näöntarkastuksen tulokset annetaan mukaan, jos asiakas näin haluaa. Käytäntö voi kuitenkin vaihdella liikekohtaisesti, joten asiasta kannattaa kysyä ennen näöntarkastusta.

  • Kelpaavatko toisen optikon tekemän näöntutkimuksen tulokset?

    Olen juuri käynyt optikolla näöntarkastuksessa. Olenko velvoitettu uuteen näöntarkastukseen jos ostan lasit eri optikolta vai kelpaako toisen optikon tekemän näöntarkastuksen tulokset?

    Optisen alan suosituksen mukaan optikon tekemä silmälasiresepti on voimassa puoli vuotta ja sen tulisi kelvata missä tahansa liikkeessä.